Länsi-Uudenmaan kuntajohtajat ovat huolestuneita hallituksen suunnitelmista heikentää poliisin jo ennestään niukkoja resursseja. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen voimavarat ovat jo nyt suhteutettuna alueen väkilukuun valtakunnallisessa vertailussa 2020 alimmat,…
Viime viikon sateet ja tuuli ovat aiheuttaneet luonnossa muutoksia. Sateet olivat poikkeuksellisen suuria määriltään, joten kyse oli sään ääri-ilmiöistä. Puut kaatuvat helposti tuulessa, kun savimaa…
Nummelan Luksiassa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Kaikki altistuneet on kontaktoitu ja asetettu karanteeniin. Yksikön toiminta jatkuu muutoin normaalisti.
Perusturvakuntayhtymä Karviainen tiedottaa, että kaikilla 12-vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla on mahdollisuus tulla ilman ajanvarausta aikaistamaan tehosterokotusta (aikaisintaan 8 viikkoa ensimmäisestä annoksesta) tai saamaan koronarokotuksen…
Yrittäjänpäivän iltatilaisuus Vihdissä 9.9.2021 Paikka: Kuoppanummen koulu, Kuoppanummentie 18 Yrittäjän viikon kunniaksi yrittäjät ja kunnan edustajat pitävät jälleen yhteisen yritysillan. Tilaisuudessa kuulemme ajatuksia herättäviä…
Nummelanharjun koulussa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Kaikki altistuneet on kontaktoitu ja asetettu karanteeniin. Yksikön toiminta jatkuu muutoin normaalisti.
Nuorisotilat avaavat ovensa keskiviikkona 1.9.2021! Tilat ovat auki neljänä päivänä viikossa; maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Kirkonkylän nuorisotila Mesta sijaitsee Koulukeskus Vihkossa (Nietoinkuja 1, 03400…
Vesijumppiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, mutta sinulla täytyy ollarnrnetukäteen ladattu ranneke. Kassa ei ole auki. Sisään pääsee rannekkeella 1/2 tuntia ennen jumpan alkua.