Vihdin kunnan elinkeinopalvelut järjestää yrityksille keskiviikkona 2.11. klo 9.00 aamukahvitapaamisen Matkailu-teemalla. Tapaaminen järjestetään Vihti Hill Side Golf & Country Clubilla (Luolaistentie 24,03430 Jokikunta). Tapaamiseen ovat…
Opetushallitus julkaisee lokakuun 2016 aikana uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta myös Vihdin varhaiskasvatussuunnitelma tullaan päivittämään. Tämä päivitystyö tehdään Vihdissä toimintakauden 2016-2017 aikana. Uusi varhaiskasvatussuunnitelma otetaan…
Vihdin kunta haluaa kehittää elinkeinopalveluita entistä yrityslähtöisempään suuntaan ja tämän työn tueksi kunta kysyy yrittäjien sekä yritysjohtajien ajatuksia ja toiveita sähköisen kyselyn avulla. Kysely on…
Sinä vihtiläinen nuori aikuinen vailla opiskelu- tai työpaikkaa, tai muuta vapaa-ajan tekemistä?Tervetuloa VIP-Kahvilaan Nummelan nuorisokeskus Klubille! Klikkaa linkistä lukemaan lisää. Nähdään ensi tiistaina!
Suomen Yrityskummit ry on kokeneista yrittäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista koostuva n. 1200 henkilön asiantuntijaverkosto, joka on jo vuosia toiminut yrittäjien tukena. Yrityskummien toiminta on organisoitu…
Tulossa Klubi 30-vuotta juhlaviikko 26.9-2.10– ke 28.9. Klubilla PIZZATEHDAS 14-15.30 ja 16-20. Nuorten huoltajille avoimet ovet klo 16-20.– pe 30.9. Klubi kiinni– la 1.10. RETRODISCO…
Harjoittele lukemista – lue kirjastokoira Olgalle Vihdin pääkirjastossa Nummelassa! Lukukoiratoimintaa on jo yli 70 kirjastossa Suomessa, toiminta on kansainvälistä. Koira ei arvostele lukijan taitoja, mikä…
Vihdin kunnan tekninen ja ympäristökeskus on syksyn 2016 aikana ottamassa käyttöön uutta paikkatietoratkaisua, jolla tehostetaan rakennetun ympäristön paikkatiedon hallintaa sekä mahdollistetaan myös erilaisten sähköisten palvelujen…
Liikuntapalvelun kausiesitteessä 2016-2017 on s. 43-45 lähiliikuttajien maksuttomat KKI-ryhmät. Tarkennuksia muutaman ryhmän osalta tällä sivulla. Tule mukaan liikkumaan mukavaan seuraan! Huomioi: Vihdin kirkonkylän sauvakävelyryhmässä ohjaaja ohjaamassa…
Maanmittauslaitos ja Vihdin kunta suorittavat ilmakuvauksia Nummelan keskustan ja Ojakkalantien välisellä alueella viikolla 38 (19-23.9.2016) sääolosuhteiden salliessa. Kuvaukset suoritetaan kauko-ohjattavalla pienoiskopterilla. Ilmakuvauksen kuva-aineistoa käytetään kartoitukseen…