Vihdin Enäjärvellä oli poikkeuksellinen kesä: olosuhteet olivat järven eliöille hyvin stressaavat ja sinileväkukinta jatkui järvellä pitkään. Heinäkuussa Enäjärvellä kuoli järvisimpukoita, seuraavassa vaiheessa myös kaloja. Mistä…
Lähes 40 000 satunnaisesti valittua yli 7-vuotiasta asukasta 15 eri kunnasta saa 27.8.–23.11.2018 välisenä aikana kutsukirjeen Liikkumistutkimukseen, jossa selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia. Tutkimuskuntia ovat Espoo, Helsinki,…
Vihdin kaavoitus- ja tekninen lautakunta on päättänyt asettaa kaavan N 196, Nummela korttelin 87 osan vaiheittaisen asemakaavan muutoksen julkisesti nähtäville MRL 65 §:n ja MRA…
Kuntaan on tullut kysymyksiä siitä, ketkä voivat käyttää Vihdin sisäisen joukkoliikenteen ostovuoroja. Kunnan sisäinen joukkoliikenne perustuu markkinaehtoiseen vakiovuoroliikenteeseen, jota täydennetään kunnan ostovuoroilla. Ostovuorot ovat kaikkien…
Mitä Vihtiin?Nuori, tule kertomaan ajatuksesi ja toiveesi Nummelan nuorisokeskus Klubilleti 11.9.2018 klo 16.00. Paikalla nuorisosihteeri Johanna Haarahiltunen ja nuoriso-ohjaaja Salla Saaristo.
Nummelan pääkirjaston viereen on kesän aikana valmistunut monitoimikenttä, jonka avajaisia vietettiin 23.8. Kenttä on valmistunut osana S-ryhmän ja Suomen Palloliiton valtakunnallista Ässäkenttä-ohjelmaa ja se on…