Vihdin kunnanjohtajan hakuaika päättyi 5.11. klo 14.00. Hakuajan puitteissa hakemuksen jätti 17 hakijaa.Lisäksi kaksi henkilöä antoi suostumuksensa virkaan. Hakemuksen jättivät seuraavat hakijat:Autero Jarkko, filosofian maisteriCollen…
Eye Opener – koulutus pidetään 12.-17.11.2018 Flekkessä Norjassa ja Vihdistä siihen osallistuvat Liikuntapalveluista ohjaajana liikuntasihteeri Meri Viljanen ja nuoret Peppi Tuomi ja Ville Aalto Kuoppanummen…
Vihdin kunnasta puuttuu tällä hetkellä oikeusvaikutteinen koko kunnan yleiskaava. Suuria maankäytön linjoja on ohjannut kunnanvaltuuston vuonna 2004 hyväksymä Vihdin kunnan kehityskuva. Kaavoitusohjelman mukaisesti vuonna 2017…
Syyslomien jälkeen Vihdin kouluilla on palattu sujuvasti arkeen, ja vipinää sekä virtaa riittää. Vihdin yläkoulut ja lukio ovatkin tänä syksynä ilolla mukana myös koko kunnan…
Marraskuussa voit tutustua kahteen museon tuottamaan vaihtuvaan näyttelyyn. Pääkirjastossa Nummelassa juhlitaan museon kolmekymppisiä esittelemällä näyttelykutsuja ja -julisteita vuosien varrelta. Niuhalan vanhan kansakoulun tiloissa on esillä…
Suomen talous jatkaa kasvuaan tulevalla taloussuunnittelukaudella, mutta nopein kasvuvaihe on jo takana. Yksityisen kulutuksen kasvua tukee ansiotason nousun lisäksi työllisyyden koheneminen. Ansiotason nousu heijastuu myös…
Vihdin kunnanhallitus myöntää Vihti-mitalin tunnustukseksi Vihdin hyväksi tehdystä työstä. Vihti-mitali jaetaan vuorovuosina Kaarlo Ranta -stipendin kanssa. Kunnanhallitus voi erityisestä syystä jakaa Vihti-mitaleja useamman kuin yhden…
Vihdin kunnanhallitus on päättänyt asettaa Irjalansaaren ja Papinsaaren ranta-asemakaavaehdotuksen, kaava 0166, MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtäville. Ranta-asemakaavaehdotus pidetään julkisesti…