Kouluruokaa kehitetään Vihdissä osallistavin menetelmin yhdessä koulujen oppilas- ja opettajaedustajien kanssa. Kouluruoka on tärkeä osa lasten ja nuorten arkea. Kouluruoka puhuttaa ja herättää myös tunteita.…
Läntisen Uudenmaan kansanedustajista Anders Adlercreutz, Raija Vahasalo ja Eerikki Viljanen sekä Kirkkonummen, Siuntion, Inkoon, Raaseporin, Hangon, Lohjan ja Vihdin kaupungin- ja kunnanjohtajat kokoontuivat Kirkkonummella maanantaina…
Tiedote 22.1.2019 klo 12.15: Vihdin kunnanviraston puhelinvaihde on saatu toimimaan osittain. Puheluihin vastaaminen onnistuu, mutta niitä ei voida välittää eteenpäin. Palvelusihteerit ohjaavat soittamaan suoriin numeroihin tai…
Vihti ei saanut korkeinta sijaa Suomen liikkuvin kunta –kisassa. Kolmen kärkeen sijoittumista aiotaan silti juhlistaa. Maanantaista lauantaihin 11.-16.3.2019 kunnassa järjestetään liikunnallinen teemaviikko. Viikon aikana järjestetään…
Meillä on tämän viikon ajan voimassa tammialen viimeinen alennusviikko jossa on kaikista tuotteista -80% alennus poislukien kahvilatuotteita ja kuljetusmaksuja. Meiltä nyt superhalvalla kaikkea huonekaluista kaikenlaisiin…
Espoo–Salo -oikoradan yleissuunnittelu on parhaillaan käynnissä. Oikorata tarkoittaa Helsingin ja Turun välistä nopeaa junayhteyshanketta (Tunnin juna), joka toteutuessaan lyhentää kaupunkien välistä matka-aikaa sekä tuo uusia…
Yhteistyössä Vihdin kunnan nuorisopalvelut, Vihdin seurakunnan nuorisotyö sekä Yöjalka Ry järjestävät vapaamuotoisen ideoimisillan kaikille nuorten parissa tehtävästä vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille tiistaina 22.1.2019 klo 18 Nummelan seurakuntakeskuksessa,…