Lauantaina 26.10. Vihdissä järjestetään Talotarinoita -tapahtuma, johon myös museo osallistuu. Pikku-Pappilan ovet Kirkkoniementie 1:ssä kirkonkylässä ovat avoinna kello 12-15. Tule kuulemaan tarinoita pappilan pitkästä historiasta,…
Vihdin Kierrätyskeskuksessa pyörähtää käyntiin käsityökahvila. Halukkaat voivat kokoontua keskiviikkoisin 13-16 hyvän seuran ja vertaistuen merkeissä. Samalla voi nauttia kahvilan lämpimistä juomista ja paistotuotteista puoleen hintaan.…
Vihdin kunta järjestää yrittäjille sekä muille asiasta kiinnostuneille illan, jonka teemana on Hiidenlaakson ja Etelä-Nummelan uusien yritysalueiden suunnittelu. Ilta järjestetään maanantaina 4.11.2019 klo 17.30 (kahvitus…
Kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta myöntää joka toinen vuosi Kaarlo Ranta -palkinnon henkilöille tai yhteisöille, jotka ovat ansioituneet vihtiläisen kulttuuri- ja kansanperinteen tallentamisessa, edistämisessä tai sen siirtämisessä seuraaville sukupolville.
Pääkirjastolla Nummelassa voi tutustua lokakuun ajan kymmeneen vihtiläiseen vaikuttajanaiseen vuonna 1859 syntyneestä Hanna Hernbergistä vuonna 1977 syntyneeseen Marja Sannikkaan. Näyttely liittyy Zonta-järjestön 100-vuotisjuhlavuoteen ja on…
Menestyjien puistosta on tehty osa kunnan uutta muistamiskäytäntöä. Palkitut ovat vihtiläisiä tai Vihdissä pitkään vaikuttaneita, jotka ovat tuoneet kyseisenä vuonna Vihdille suurta valtakunnallista julkisuutta. Puun…
VÄYLÄVIRASTO TIEDOTTAA: Kutsu yleisötilaisuuteen Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnitelma – Espoo, Kirkkonummi, Vihti, Lohja ja Salo Espoo–Salo-oikorata on osa Helsinki–Turku nopea junayhteys -hanketta, joka lyhentää kaupunkien välistä matka-aikaa…
Vihdin kunnan nuorisotyö järjestää yhdessä Yöjalka Ry:n ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa ehkäisevän päihdetyön luennon. Luennoimaan saapuu entinen NHL- ja maajoukkuepelaaja Marko Jantunen, sekä asiantuntija Pasi Tuomaila. Kumpikin luennoitsija työskentelee tällä hetkellä Avominne klinikalla ja luennoitsijana kokemusasiantuntijan roolissa.rnrn
Vihdin kunnan nuorisotyö järjestää yhdessä Yöjalka Ry:n ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa ehkäisevän päihdetyön luennon. Luennoimaan saapuu entinen NHL- ja maajoukkuepelaaja Marko Jantunen, sekä asiantuntija Pasi Tuomaila. Kumpikin luennoitsija työskentelee tällä hetkellä Avominne klinikalla ja luennoitsijana kokemusasiantuntijan roolissa.
Kenet Kuittinen kuvasi Vihtiläisiä maisemia, tapahtumia, ihmisiä, perhejuhlia… Kaikkia näitä valokuvasi Helsingintien varrella kirkonkylässä asunut valokuvaaja Abel Kuittinen. Abel Kuittinen syntyi Liperissä vuonna 1888 ja…